Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Rippikoulun perinne on vanha ja vahva. Vaikka rippikoulun tarkoitus ja perussanoma on pysynytkin muuttumattomana, rippikoulun muodot uudistuvat, samoin kuin opetuksen metodit ja välineetkin. Rippikoulu on kirkon kasteopetusta ja siellä tutustutaan puolen vuoden aikana luterilaiseen uskoon eli siihen uskoon johon sinut kasteessa liitettiin. Rippikoulu tarjoaa aikuistumisen matkalla myös kohdan, jossa voi pohtia omaa suhtautumistaan elämän suuriin kysymyksiin esimerkiksi eettisten pohdintojen kautta (pohdimalla kysymyksiä oikeasta ja väärästä ja siitä mitä maailmassa tapahtuu)
Rippikoulussa opetellaan myös rukoilemaan ja hiljentymään yhdessä.
Rippikoulu tutustuttaa vuosisataisiin perinteisiin ja toisaalta herättelee näkemään elämän peruskysymyksiä tässä ja nyt, lähellä ja kaukana. Rippikoulu on matka, joka jatkuu myös konfirmaation jälkeen, kun seurakunta lähettää rukousten saattelemana nuoret kulkemaan elämän polkua eteenpäin.
Vuoden 2025 rippikoulut alkavat jo syksyllä 2024.
Ilmoittautuminen alkaa syyskuussa, viikolla 39. Ilmoittauminen tapahtuu sähköisellä lomakkeella, joka tulee näkyviin tälle sivulle, mutta toimitetaan myös jokaiselle vuonna 2025 15- vuotta täyttävälle Tohmajärven seurakunnan jäsenelle, joko koulun kautta info-päivässä tai postitse kotiin.
Tohmajärven ja Kiteen seurakuntien rippikoulutyöt yhdistyvät seurakuntien yhdistyessä. Jo tänä syksynä rippikouluja ollaan yhtenäistämässä mm rakenteen ja sisältöjen taholta. Tämä kaikki mm. muuttuu nyt syksyllä alkavan rippikoulun myötä:
Tohmajärven ryhmissä ovat mukana edelleen tutut työntekijät ja leirikyydit yms. hoituvat edelleen seurakunnan puolesta.
Mikäli tuleva rippikoulu mietityttää, ota ihmeessä yhteyttä ritva.salopuro@evl.fi, 050 5213 976 (Ippa)
Vapaapäivät pääsääntöisesti torstai ja perjantai
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä